BLACK RUNAWAY'S ACTUALL PRINCESS & MARMARA MAYFLOWER
Iidan sain kun olin 12-vuotias ja Iida onkin minun ihan ensimmäinen koirani. Moni kauhisteli perheemme valintaa hankkia belgianpaimenkoira, mutta hyvinhän meillä tuon itsepäisen neitokaisen kanssa on mennyt :)
Iidan kanss aloitinkin ensimmäiset koiraharrastukseni ja ensimmäinen kosketus agilityyn oli 2001 keväällä. Kisoihin pääsimme nopeasti ja etenimmekin melko hienosti. Pääsimme jopa kakkosiin asti kisaamaan. Kisa ura jäi noin kahteen vuoteen ja kyllä minä aina uhosin palaavani takaisin kisakentille. Näyttelyissä olemme käynneet Iidan kanssa myös jonkin verran, melko hyvällä menestyksellä. Iidalla on mm. 3x SERTIä, sekä 3xROP & 1xVSP, ja 1xCACIB. Iida oli myös v-02 ROP messukeskuksen Suomen voittaja näyttelyssä. Ehkä merkittävin tulos koko Iidan näyttely uralla.
Iidan kanssa olen harrastanut vähän kaikenlaista. Välillä epävirallisemmin ja virallisemmin. Olemme tokoilleet, jäljestäneet ja hakuakin on tullut kokeiltua agilityn lisäksi.
Vaikka itse aloitinkin koulun ja ns. "virallinen" harrastaminen jäi pois, ei Iida kuitenkaan ole koskaan ollut minulle "epätärkeä" tms. Iida on ja tulee olemaan minulle aina tärkein. Se on minun oma ihana jääräpääni. Meillä on ollut omat huonotkin hetkemme ja on kokeiltu rajoja ja kaikkea, mutta ei me enää niistä välitetä. Ne oli niitä nuoruuden sekoiluja, molemmat oltiin ihan kakaroita :) Me tiedetään Iidan kanssa kenestä me tykätään ja kenestä ei ja tiedetään halutaanko tehdä jotain vai jättää tekemättä ja mikä parasta, me tullaan toimeen keskenämme täydellisesti! :)
Wenla tuli minulle pari vuotta Iidan jälkeen ja en tiedä olisinko nyt hieman kypsempänä ottanut niin pian toista koiraa, mutta silloin oli pakko saada toinen koira! En minä kuitenkaan kadu sitä, että Wenla on meillä ollut ja asunut, mutta Wenlankin kanssa olisi voinnut tehdä niin paljon toisin asioita.
Wenla tuli hieman sotkemaan minun ja Iidan agility uraani kun huomasin, että tässähän minulla on vielä toinen erinomainen koira jolla on erinomaiset edellytykset agilityyn, vielä ehkä paremmat kuin toisella. Wenla kun on aina ollut pieni ja sulava linjainen, hyvin ketterä koira.
Wenlan kanssa olen keskittynyt aina agilityyn ja jos oma motivaationi olisi ollut koulu aikana suurempi olisi meistä voinnut tullakin jotain. Ensimmäiset viralliset kisat joissa olimme Wennun kanssa, saimme kirkkaimman sijoituksen eli tulimme heti ykkösiksi ja samoin jatkui muutkin kisat.. ne harvat jotka kävimme. Wenlan kanssa oli myös belggari leirillä jälkeä harjoittelemassa, mutta se ei ehkä ollutkaan se minun juttuni.
Kun kesä 2007 oli vaihtumassa syksyyn meille sattui ikäviä juttuja Wenlan kanssa. Wenla sairastui verkkokalvon tulehdukseen, joka on ilmeisesti aika harvinainen eikä kukaan oikein ole osanut varmaksi sanoa mistä se johtuu. Tähän päivään asti Wenla ei kuitenkaan ole nähnyt kunnolla, se uhkasi jäädä kokonaan sokeaksi molemmista silmistään, mutta vasemmalla silmällä se näkee paremmin kuin oikealla. Oikealla ei ehkä ollenkaan. Minulla olisi ollut suuria suunnitelmia Wenlan kanssa kesäksi 2008, mutta ne uhkaa jäädä. Ei Wenlaa voi viedä enää agilityyn eikä näyttelyihin, mutta olen pyrkinyt tekemään sen kanssa kaikenlaista muuta mukavaa ettei sen elämä käy ihan tylsäksi.
Wenla on kuitenkin kaikesta huolimatta hyvin pirteä ja elämän iloinen koira. Hyvin ihmisiin takertuva nykyään ja Iidaan se takertuu myös aika paljon. Aivan ihana pieni murunen. En minä osaisi olla enää ilman meidän pikku kuuttia <3
